Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehrääminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehrääminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kone vähän yskii...

Jaa että mikä blogitauko? Hiukan yskähdellen lähtee tämä bloggauskone käyntiin. Jospa se tästä kun syksy pääsee kunnolla vauhtiin. Neulerintamalla on selkeää edistymistä havaittavissa, useampi projekti on saanut alkunsa tai jatkoa. Ja onpa jopa niinkin hassusti käynyt että jotain on tullut valmiiksi! Niistä vaikkapa huomenna. Jos vain suinkin muistan. :D

Tässä postauksessa ajattelin esitellä muutaman keskeneräisen työn.


Lähdetääs vasemmalta liikkeelle. Sinisävyiset sukat otin noin viikko sitten puikoille, katselin jämälaatikkoa ja ongin sieltä sinisävyiset samanvahvuiset sukkalangat yhteen kasaan. Mallina tai esikuvana Jänikset maailmankartalle -sukat, ihan omasta päästäni heittelen noita kirjoneuleosioita sinne. En jaksanut edes kirjaa avata. Lanka on Maijan ja Nallen paksuista, puikkona 2,5 mm pyöröpuikko.

Seuraavana vuorossa lapaset Lankamaailman Modernit klassikot -lehdestä. Ruudukas-lapaset. Lankana Maija.

Sitten on hyvin lyhytvartiset eli ei vartta juuri ollenkaan -sukat, lanka itsevärjättyä 175 m/50 g Karnaluksista ostettu. Pari sille on tulossa, samalla puikolla on tulossa myös ärtsypinkit sukat en tiedä kenelle. Tässä myös lanka itsevärjättyä, taisi olla ticoticoa.

Luulitteko että keskeneräiset jäis tähän? Ehei...


Tästä on tulossa kummitytölle takki. Toivon mukaan vielä sellaiseen aikaan että se mahtuu kummitytölle päälle! :D Lanka Puffalan Luomu-puffa DK, värisävy taisi olla Lillian, jos en ihan väärin muista.


Tämä on pipo, melkein valmis sellainen. Silkki-puuvillasekoitteesta. Tässäpä ne minun keskeneräiset noin suurin piirtein ovat. Ei edes monta, vai mitä?

Jospa sitten vielä pieni loppukevennys. Tour de Fleece oli ja meni, tässä vielä yksi kuitu joka tuli valmiiksi sen aikana. Lanitium ex Machinan Oblivion. Jos kuulostaa tutulta niin olen kehrännyt saman kuitu/väri-kombon aiemminkin. Hieman ohuempaa tuli tällä kertaa, yritin kyllä paksumpaa mutta ei onnistunut, ohuempaa pukkaa tulemaan. 110 grammaa, 210 metriä.



Aiemmin kehrätty vasemmalla, TdF;n aikana kehrätty oikealla.



torstai 17. heinäkuuta 2014

Poljen poljen poljen, rukkiani poljen.

Taas se aika vuodesta kun trikooasuiset miehet polkevat Ranskassa fillareitaan ja ympäri maailmaa kehrääjät polkevat rukkejaan sekä pyörittelevät värttinöitään. Tour de Fleece on täällä! Blogi on kärsinyt hiljaisuudesta, töitä on kesken mutta mikään ei tahdo valmistua. Yritän kunnostautua ensi viikolla ottamaan keskeneräisyys-aiheisia kuvia. :D
Tässä kuitenkin yksi valmis asia, nimittäin lanka. Toki jatkojalostus on vielä edessä.

Kuidun ostin retriitistä viime keväänä, Keesin aivan ihana, juuri minun värinen, kuitu tarttui näppeihini. Kuitu on sekoitettua blue faced leicesteriä ja silkkiä, 80/20 -suhteessa. Kehräystuntuma oli oikein hyvä, tykkäsin kovasti. Kuidun tiedoissa painoksi oli kirjattu 138 grammaa enkä punninnut itse kuitua ollenkaan. Veikkaan muutamaa grammaa enemmän sillä valmis lanka painoin tuon saman verran. Yleensä kuidusta tuppaa hiukan grammoja karisemaan kehräyksen aikana. Metrejä tällä vyyhdillä on 330. Kehräsin kuidun yhdeksi säikeeksi jonka navajokertasin. Lopputuloksesta tuli oikein kiva. Värit sekoittuivat enemmän kuin olin kuvitellut mutta se ei suinkaan ole huono asia.








Nyt työn alla on Lanitium ex Machinan bfl-kuitu nimeltään Oblivion. Oon jo kerran kehrännyt tätä samaa väriä ja tarkoitus olisi kehrätä edelliselle kaveri. Veikkaan vain että tulee hiukan ohuempaa, vaikka yritän kyllä kehrätä hiukan paksumpaa kuin tuo Keesin kuitu.


Vasemmassa alanurkassa valmiiksi kehrätty kuitu, oikealla oblivion.

Kehräyskaveri.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Valaskala

Tämä pipo on valmistunut jo aika päiviä sitten, bloggaaminen on vain ollut kummallisen vaikeaa viime aikoina. Syytetään vaikka kevättä, sitähän on helppo syyttää. ;)

Pipon malli on New England Knits -kirjasta, simppeli kirjoneulepipo. Ohjeessa oli lankana fingering-lanka mutta mä käytin lankana Maijaa jota oli varastossa. Puikot oli 2,5 ja 2,75 pyöröpuikot, pipon paino 80 grammaa ja silmukoita resorissa 120 silmukkaa, jonkin verran vähemmän kuin ohjeessa. Silmukkamäärä oli omaan pieneen päähän just sopiva, tai olisi siitä voinut muutaman silmukan vielä jättää pois eikä olisi ollut siltikään liian tiukka. Nyt pipo on just passeli, ei kiristä mistään. Paksumman langan vuoksi piposta tuli hiukan pitempi kuin mitä malli oli. Jos harrastaisin saman ohjeen mukaan neulomista uudelleen, voisin hyvin neuloa tämän toisenkin kerran, tosin sillä ohjeenmukaisella langalla, tosi nopea ja helppo neulottava. 




Olen kärsinyt hiukan neuleblokista ja sen sijaan olen vähän kehrännyt. Kävin läpi kuitustashia ja pikaisen pohdinnan jälkeen päätin hurruutella Lanitium Ex Machinan falkand-topsin. Jaoin topsin kahtia ja kehräsin ne kahdelle rullalle josta sitten kertasin ne yhteen kaksisäikeiseksi langaksi. Metrejä oli ennen kastelua 335 m, sen jälkeen en ole mitannut mutta hiukan vähemmän, veikkaisin noin 320 metriä. Painoa vyyhdillä on 133 grammaa. Tästä tuli sittenkin oikein kiva, vaikka kerratessa hiukan häiritsi etteivät säikeiden värit kohdanneet aivan niinkuin olin ajatellut. En ole vielä keksinyt mitä tästä neuloisi joten kehrättyjen laatikkoon odottamaan isnpiraatiota.




perjantai 14. maaliskuuta 2014

Neuleretriitti 7-9.3

Olin viime viikonloppuna Neuleretriitissä. Oli mukava reissu ja sain mukavasti neulottua. Lisäksi otin värttinän mukaan ja kehräsin pitkästä aikaa värttinällä. Aloitin ennen retriittiä muutaman neuleen jotta olisi jotain neulottavaa viikonloppuna. Tässä alla on maatuska-lapaset jotka aloitin muutaman päivän ennen retriittiä ja sain nämä lähes valmiiksi. Olisin saanut valmiiksi asti jos ei lanka olisi loppunut kesken. Toisesta neuleesta ei ole kuvaa mutta lupaan kuvata sen kunhan saan napit kiinnitettyä. Sain sen retriitissä langanpäidenpäättelyä ja nappien ompelua vaille valmiiksi.

 

Alla muutama kuva sunnuntailta. Kamera oli mukana mutta jotenkin sitä keskittyi vain neulomaan joten kuvaaminen jäi sunnuntaille. Kuvaaminen keskittyi noihin kehrääjiin. Laskin ainakin 9 erilaista rukkia. :)
Pari sähkörukkia on tuossa alla. Ihania kuituja oli päätynyt rullalle ja valmiiksi asti ja oli niitä myynnissäkin. Itse ostin pari lettiä Keesiltä. Myös lankaa oli myynnissä. Lauantaina tehtiin reissu Toikan myymälään ja sieltä kotiutin viipsinpuut. Mukava reissu siis kaiken kaikkiaan.






Kanssaneulojan herkulliset Wollmeise-vyyhdit kerittyinä.

Puffalan lankoja.

Kuituja kaupan.



torstai 13. helmikuuta 2014

Välipala




Mitäs sitä kertoisi. Kehräsin vihdoin ja viimein polwarth-topsin säikeeksi ja siitä sitten kertasin säikeet langaksi. Kaksisäikeistä lankaa tuli 117 grammaa, lisäksi lopusta ylijääneestä säikeestä navajoin pienen vyyhdin, 28 grammaa. Oon tosi tyytyväinen molempiin, tuli mukavan paksuista ja eiköhän näille jokin projekti löydy.

Aloitin tammikuun puolella poikakaverille pyynnöstä rapu-lapaset pyöräilyhanskojen sisään. Näihin kului 65 grammaa varastosta löytynyttä Nalle-lankaa. Sitten kun lapaset ei aina ihan napanneet, välitöiksi aloitin sukat. Tulin ostaneeksi langat kun huomasin töissä ettei illan neuletapaamiseen tullutkaan neuletta mukaan. Yksiväristä Hjerte Sock 4 meni yhteensä 25 grammaa, itseraidoittuvaa Magic Strömpegarnia taas meni 35 grammaa, olisin siis voinut tehdä vähän pidemmät varret sukkiin mutta kyllä ne noinkin ovat hyvät. Aloitin varpaista ja näissä on tiimalasikantapää josta itse tykkään tosi paljon. Nämä sukat menivät piristämään serkkua murheissa. Kuvat eivät valitettavasti ole mitenkään erityisen onnistuneet. Etenkin tuo alla oleva silityslauta läikkineen on aika kamala. :D  Puikoilla onkin jo uudet sukat joten ehkä seuraavat kuvat on sitten jo paremmat.





maanantai 4. marraskuuta 2013

Kuitupitoiset kokoontumisajot

Vietin viikonlopun neulojien ja kehrääjien seurassa Päivölän kansanopiston tiloissa. Perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään mahtui paljon kehräämistä, neulomista, syömistä ja juomista. Lauantaina saunottiin ja käytiin uimassakin yllättävän kylmässä uima-altaassa. Mukana oli suomalaisia värjäreitä, aivan ihania lankavyyhtejä ja kuituja jotka kovasti kuiskivat minulle. Pysyin yllättävän lujana, ostin vain yhden kuituletin KVG:ltä sekä kanssakehrääjän destashista kaksi lettiä. Allaolevasta kuvasta näkyykin kirppispöytä jossa oli paljon houkutuksia, muiden ihanien lisäksi. Herkkupöytä oli aika vaatimaton, kuten kuvasta näkyy... Tuli syötyä kiitettävästi herkkuja. 
Mukana minulla oli itsevärjättyä merinoa sekä WoWin värjäämätöntä polwarthia. Merino ei oikein suostunut käyttäytymään joten vaihdoin polwarthiin ja sainkin ihan mukavasti kehrättyä. Ihan kaikkea en ehtinyt kehrätä, neuloin myös jonkin verran. Neuleista minulla oli mukana Featherweight josta sain tehtyä toisen hihan valmiiksi. Lisäksi otin mukaan keskeneräiset lapaset, suurin työ taisi olla päätteleminen, sen verran valmiit jo olivat. Lisäksi varasin mukaan marraskuun sukkahaasteen sukkalangat mutta niitä en vielä aloittanut. 







Valmistuneet lapaset sekä hiukan edistynyt Featherweight.
Lapasissa on monsterihousuista ylijääneitä jämiä, Dropsin Karismaa. Paino 36 grammaa, puikko nro 3. Tein nämä kärjestä ranteeseen, kaksi yhtä aikaa. Langat liitin russian joinilla, laiska minä.



keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tour de Fleecen loppupäätös

Tästä kaikki lähti, tavoitteena kehrätä omasta stashista ja jokaisena kisapäivänä. Värjäsin itse mm. merinoa ja polwarthia. Suurimmaksi osaksi kehräsin noita itsevärjättyjä kuituja. Kehräsin lisäksi valkoista polwarthia ja harmaata gotlandia. Meni hermo tuon gotlandin kanssa ja viimeiseksi illaksi vaihdoin rukkiin tyhjän rullan ja aloitin itsevärjättyä merinoa. Ihan alimmassa kuvassa näkyy kaikki tourin aikana kehrätyt kuidut. Rullalla on polwarthia, gotlandia ja merinoa. Gotland kaipaa oikeaa asennetta sen kehräämiseen, todella liukas kuitu, ainakin minun mielestäni, ja sen kanssa saa olla koko ajan tarkkana. Polwarthia mietin vielä että jatkanko sen kehräämistä vielä. Polwarthia minulla on vielä varmaan n. 100 grammaa valkoisena ja pohdin tässä että värjäisinkö sen ja kehräisin sitten jotain joka sopisi jo aiemmin värjättyjen ja kehrättyjen kanssa yhteen vai kehräänkö vain tuota valkoista ja raidoitan sillä sitten neuloessa.


Erityisen tyytyväinen olen tuohon blue faced leicester superwashiin, siitä tuli kivan näköistä ja ihanan ohutta. Kertasin sen kaksisäikeiseksi. Lisäksi tuo polwarth jonka kertasin myös kaksisäikeiseksi on oikein kiva, tuli ohuinta tähän mennessä, ainoastaan hiukan himmentää intoa tuo väritys, olisin halunnut siitä hiukan selkeämpää. Nyt värit sekoittuu aika tavalla, jonkin verran on tuollaisia suht yksivärisiä pätkiä mutta liian vähän siihen mikä oli tavoitteena.

Tuosta jacobista tuli tosi karheaa. Muuten oikein hienoa ja kivaa mutta pitää vähän pohtia mihin noin karkeaa lankaa voi käyttää.









Bfl Superwash ja Polwarth


Värien saaminen oikeaksi on haasteellista,
ylemmässä kuvassa liian keltainen, tässä liian sininen.



Kaikki tourin aikana kehrätyt kuidut.
Minulla oli välillä pieni apuri. Kehrääminen ei ollut niinkään kiinnostavaa kuin langan vyyhdittäminen. Assia taas välillä kiinnosti pyörivä pyörä ja kuituja piti pari kertaa käydä tamppaamassa. Lisäksi kuituletin päällä on oivallinen paikka nukkua... Sain lisäksi yhdessä Ravelry-ryhmässä arvonnasta palkinnon, kuituletin. Hiski oli päättänyt vähän "auttaa" ja kuljettanut paketin ovelta keskelle olkkarin lattiaa. Mikäs paljasti Hiskin? Hampaan ja/tai kynnen jäljet paketissa.