keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tour de Fleecen loppupäätös

Tästä kaikki lähti, tavoitteena kehrätä omasta stashista ja jokaisena kisapäivänä. Värjäsin itse mm. merinoa ja polwarthia. Suurimmaksi osaksi kehräsin noita itsevärjättyjä kuituja. Kehräsin lisäksi valkoista polwarthia ja harmaata gotlandia. Meni hermo tuon gotlandin kanssa ja viimeiseksi illaksi vaihdoin rukkiin tyhjän rullan ja aloitin itsevärjättyä merinoa. Ihan alimmassa kuvassa näkyy kaikki tourin aikana kehrätyt kuidut. Rullalla on polwarthia, gotlandia ja merinoa. Gotland kaipaa oikeaa asennetta sen kehräämiseen, todella liukas kuitu, ainakin minun mielestäni, ja sen kanssa saa olla koko ajan tarkkana. Polwarthia mietin vielä että jatkanko sen kehräämistä vielä. Polwarthia minulla on vielä varmaan n. 100 grammaa valkoisena ja pohdin tässä että värjäisinkö sen ja kehräisin sitten jotain joka sopisi jo aiemmin värjättyjen ja kehrättyjen kanssa yhteen vai kehräänkö vain tuota valkoista ja raidoitan sillä sitten neuloessa.


Erityisen tyytyväinen olen tuohon blue faced leicester superwashiin, siitä tuli kivan näköistä ja ihanan ohutta. Kertasin sen kaksisäikeiseksi. Lisäksi tuo polwarth jonka kertasin myös kaksisäikeiseksi on oikein kiva, tuli ohuinta tähän mennessä, ainoastaan hiukan himmentää intoa tuo väritys, olisin halunnut siitä hiukan selkeämpää. Nyt värit sekoittuu aika tavalla, jonkin verran on tuollaisia suht yksivärisiä pätkiä mutta liian vähän siihen mikä oli tavoitteena.

Tuosta jacobista tuli tosi karheaa. Muuten oikein hienoa ja kivaa mutta pitää vähän pohtia mihin noin karkeaa lankaa voi käyttää.









Bfl Superwash ja Polwarth


Värien saaminen oikeaksi on haasteellista,
ylemmässä kuvassa liian keltainen, tässä liian sininen.



Kaikki tourin aikana kehrätyt kuidut.
Minulla oli välillä pieni apuri. Kehrääminen ei ollut niinkään kiinnostavaa kuin langan vyyhdittäminen. Assia taas välillä kiinnosti pyörivä pyörä ja kuituja piti pari kertaa käydä tamppaamassa. Lisäksi kuituletin päällä on oivallinen paikka nukkua... Sain lisäksi yhdessä Ravelry-ryhmässä arvonnasta palkinnon, kuituletin. Hiski oli päättänyt vähän "auttaa" ja kuljettanut paketin ovelta keskelle olkkarin lattiaa. Mikäs paljasti Hiskin? Hampaan ja/tai kynnen jäljet paketissa.




3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kateellisena katselen noita lankoja. Olisi hienoa itse osata valmistaa langat ihan alusta saakka. Toivottavasti tämäkin toive toteutuu jossain vaiheessa. Siihen saakka neulotaan valmiista langoista. :)

Kyllä nämä pikkuiset laadunvalvojat ovat niin ihania.
Toivoisin itsellenikin tuollaista. Ehkä toive toteutuukin jossain vaiheessa.

ArualMaria kirjoitti...

Aikamoisen ihania kehruita! Ihana assistentti tietty myös. :)

Nordina kirjoitti...

Olen kyllä tyytyväinen noihin kehräyksiin. :) Jos vain saisin vielä aikaiseksi neuloa niistä jotain!