torstai 23. elokuuta 2012

Kuukauden tekemiset yhdellä kertaa.

Kuukauden tauko, jokohan riittäis? Onpa tullu pitkä tauko bloggaamiselle, vaan kun millään ei tunnu riittävän kaikkeen aikaa. Ja paljon on tapahtunut.
Ostettiin poikakaverin kanssa asunto ja tässä on ollut jos jonkinmoista kiirettä. Tällä hetkellä suurimmat kiireet kohdistuu muuttoon ja tavaroiden järjestelyyn. Lisäksi vietin viikon kotikonnuilla ja minusta tuli ihanan pienen tyttövauvan kummi. Uusi työpaikkakin on. Neulomaan en ole ehtinyt oikeastaan ollenkaan elokuun alun jälkeen. Osallistuin Ravellenic Gamesiin mutta en saanut kuin yhden työn valmiiksi. Aikomukset oli kyllä hyvät.

Aloitetaan siis neuleisiin liittyvistä asioista. Värjäsimme heinäkuun lopulla taas lankaa neuletuttavan luona. Ilma oli todella lämmin mutta sisällä oli ihanan viileää. Värjäilin ulkona, illalla oli ihanan leppoisan lämmintä. Tässä aikaansaannoksia tuolta päivältä. Langat olivat lähinnä seiskaveikkaa. Mukana oli yksi SMC Extra merino jonka värjäsin kummityttöä varten. Tästä langasta neuloin sitten tytölle myssyn Dropsin ohjeella.




Uudesta kämpästä ei ole kuvia mutta voin myöhemmin kenties ottaa jotain sisustuskuvia jos kiinnostuneita ilmenee. Ja jos olen itse tyytyväinen siihen miten tämä kämppä tästä muotoutuu.

Viime viikon vietin kotikonnuilla, muutama kuva sieltä. Ehdin äidin kanssa mustikkaan. Harmikseni otin tosi huonoja kuvia, kauhean ylivalottuneita. Kävimme hautausmaalla ja samalla viereisessä kotiseutumuseossa jossa en ollut aiemmin käynyt. Lisäksi äidillä on uusi pieni kissa, Vinski nimeltään. Melkoinen veijari. Ja totta kai pitää pistää kuva siitä miten Hiski on kasvanut. Kun palasin kotiin, viikon eron aikana tuntui kissa kasvaneen ihan älyttömästi! Punnitsin ensin itseni ja sitten uudestaan itseni Hiski sylissä, erotuksena 4,4 kiloa! Iso poika jo! Nauttikaa kuvista. Neulekuvia toivottavasti myöhemmin.












tiistai 24. heinäkuuta 2012

Hur hur hurinaa

Suuria uutisia! Olen saanut rukin. Rukki on pystyrukki, Louët S10. Pohjassa olevat numerot paljastivat sen olevan reilu kolmekymppisen iältään. Valmistusvuosi 1979 ja kuukausi oli tammikuu. Ostin sen Marktplaats.nl :sta, vähän niinkuin Hollannin huuto.net. Oli hyvin jännittävää puuhaa tämä rukin osto!
Pistin usealle rukin myyjälle viestiä lähettävätkö Suomeen, aika moni vastasi että ei ja hyvin moni jätti vastaamatta kokonaan. Onneksi yksi vastasi että ei oo ongelma. Sitten vielä piti elää huutokaupan jännitys ja tarjota tarpeeksi suuresti ettei rukki mene sivusuun. Onni potkaisi ja rukki lähti Hollannista ja sitten piti vielä jännittää tuleeko se perille! Tulihan se ja ehjänä vielä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Rukilla ei ole vielä nimeä mutta harkinnassa on muutama.


Ennen rukin saapumista kokeilin värjäämistä muutamalla vyyhdillä. Tässä ne tuotokset joihin olen tyytyväinen.
Lila ja turkoosi ovat ticoticoa ja kirjava sinivihreä on Villava-lankaa jota ostin joskus kerän kun halvalla sai. Siitä tuli kyllä tosi kivan näköinen, tykkään tosi paljon. 





Entäpä sitten Tour de Fleece? Tässä on värttinällä kehrätty Polwarth, en saanut tätä kehrättyä loppuun asti kun rukki saapui ja vei vähän huomiotani. Mutta tavoitteeni, saada tasaista säiettä, toteutui. Lisäksi koitin navajokertaamista. Värttinällä ja rukilla (kun en malttanut antaa säikeen levätä). Pitäisi vielä kehrätä tuo loppukuitu ja kerrata jotenkin että saisi lankaa. Mutta mikä kertaus olisi paras? Navajo olisi ehkä paras mutta en tiedä meneekö koko ihana kuitu ja säie pilalle kun se ei oo vielä niin hanskassa...


Hätäinen kuva navajokerratuista langoista kuivumassa.
Ensimmäiset navajokertaukset rukilla.


Lopuksi vielä kuva mun Featherweight cardiganista. En pahemmin oo viime aikoina neulonu mutta on se jonkin verran edistyny. :) Seuraavaksi alkaa Ravellenic Gamesit ja aion neuloa erääseen hyvin marinoituneeseen neuletakkiin hihat ja koittaa saada sen valmiiksi. Lisäksi puran erään baktuksen ja katson jos jotain muutakin keskeneräistä sais valmiiksi. Ehkäpä seuraava rapsa tulee sitten noista neuleista. Featherweight saa siis vielä odottaa projektipussukassaan. Elokuussa sitten taas tavataan. 

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Helppoo ku heinänteko

Osallistun tänä vuonna Tour de Fleece -tempaukseen. Tämä on ensimmäinen kertani, tuskin kuitenkaan viimeinen. Aluksi harjoittelin saamallani mysteerikuidulla, olin kehrännyt vain muutaman kerran aiemmin eikä säikeen muodostaminen sujunut vielä kovin hyvin. Piti siis vähän harjoitella, ja harjoittelemistahan se on vieläkin... 

Ensimmäiset päivät menivät kehrätessä  ja harjoitellessa. Ensimmäinen säie painoi 17 ja toinen 22 grammaa. Ensimmäinen oli vähän epätasaisempaa, seuraavaan jo vähän paransin osaamistani. Kertasin nämä kaksi säiettä yhteen ja loput 5 grammaa toisesta säikeestä yhteen itsensä kanssa, ensimmäinen säie loppui tietysti kesken. Oli liian suuri into päällä että olisin kehrännyt kolmatta säiettä sen puuttuvat 5 grammaa mutta kävihän se noinkin. Vyhdissä on 46,5 metriä lankaa ja painoa 35 grammaa.


 
Onneksi kissa on unessa, olisi muuten vyyhti saattanut saada kyytiä...

Uskalsin sitten aloittaa kehräämään Tuulian värjäämää polwarthia. Tilasin sitä ja paria muuta kuitua Villavyyhdistä kun enabloivat mainostamalla alea kehruukuiduista ennen TdF:n alkua. Olin aivan innoissani, ja olen edelleen, siitä millaista tästä kuidusta tulee.



Apuri

Lupasin näyttää millaista itse värjäämästäni langasta tulee. Tällaista!

Mitäs muuta tässä on tullut puuhasteltua? Featherweight on edistynyt jonkin verran, erottelin hihat ja nyt on posotettu kainaloiden alle muutama sentti. Kävin kavereiden kanssa Raumalla, eka päivänä sato vettä ku saavista kaataen ja toisena päivänä, kun piti lähteä kotiin, oli niin nätti ilma että! 





Ja perjantaia kävin Okrassa, maatalousmessuilla Oripäässä. Siellä oli söpöjä lehmiä, lampaita, vuohia, possuja, alpakoita, laamoja ja heppoja! Pientä kuvasaastetta lopuksi. :)









Ammuu!


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Värijäilyjä

Pidimme viime sunnuntaina muutaman neulojan/kehrääjän kanssa väirjäilysunnuntain. Värjäsimme lankaa luonnonväreillä sekä reaktiiviväreillä. Ja kylläpä oli lystiä! Mulla ei ollut kameraa mukana mutta kännykällä kuvasin muutaman kuvan. En vain jaksanut siirtää niitä koneelle joten joudutte tyytymään vain jälkikäteen otettuihin kuviin. Esittelen hieman tuotoksiani. Innostuin tästä niin, että kävin ostamassa itselleni värejä ja vähän lisää valkoista lankaa. Pssst, ainakin sittarissa on tarjouksessa Novitan lankoja.

Nimien keksiminen oli vaikeaa!
Näistä ticoticoista tuli aivan ihania! Pinkki on todella pinkkiä ja kokeilin näihin lähinnä eri väriyhdistelmiä ja liukuvärjäystä. Yhteen kerään pistin pinkkiä, ruskeaa ja keltaista. Tuli kyllä aika hieno! On tuossa alimpana keskellä. Vihreä sai monta sävyä kun kastoin sitä hieman myös siniseen ja keltaiseen vihreän liemen lisäksi. Vaikken ole mitenkään erityisesti keltaisen, oranssin tai ruskean ystävä, tuli tehtyä myös yksi keltaisesta oranssiin liukuva vyyhti. Nuo on kyllä aivan ihania vyyhdillä! Haluaisin aloittaa jostakin jonkin pienen projektin mutta mistä väristä? Tuossa on muuten kaksi kokonaista ticotico-kerää, yhden pistin n. puoleksi ja toisen 3 osaan. Eli noissa on n. 30-50 grammaa lankaa. Ideoita?
Pohjalanka ticoticoa
Olimme ennen valkoista ja harmaita.
Kaikki muut ylemmässä kuvassa on seiskaveikkaa, paitsi ylin kerä on Floricaa. Maalasin sitä sinisellä, violetilla ja pinkillä, vähän ruiskullakin truutasin sille väriä. Siitä tuli kyllä aika herkku, ainakin mun mielestä. Nimesin sen Unicorn sparkleksi. :D Samassa kuvassa äärivasemmalta pilkistää punasipulilla värjätty, alun perin harmaa seiskaveikka-lanka, puretus tapahtui raparperiliemessä. Raparperiliemestä ei tullut oikein väriä, oli liikaa lankaa liemessä. Alhaalla punainen on myös puretettu samassa raparperiliemessä. Värjättiin tummempi kokenillilla ja vaaleampi sen jälkiliemellä, puretuksena alunaa.

Kokenillilla värjättyä.
Tähän loppuun vielä toinen kehräämäni lanka KERRATTUNA! Eli ensimmäinen kertaukseni. :D Tän vois pistää väriliemeen, vai mitä?
Pituutta 16,8 metriä, VAU. ;)

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Sarastus - Daybreak


Nyt se on pingotettu ja kuvattu. Tykkään! 






(Liekö tilannekomiikkaa vai mitä lie kun kuvattiin tämä ilta-auringossa. ;) )

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Mitä sinulle kuuluu...








Olen saanut postia. Sain Aurinkoisen köyhäilyvaihdon paketin ja pari kirjaa. Kävin reilu viikko sitten kehruutapaamisessa ja pitkän tauon jälkeen kehräsin värttinällä. Ennen tapaamiseen lähtemistä otin värttinältä pois aiemman, samalla myös ihka ensimmäisen, kehruuni. Se odottaa vielä kertaamista. Kehruutapaamisessa minua puraisi rukkikuume. Haaveilen nyt Louëtin S10 -rukista.

Olen neulonut Baktusta Delightista. Siitä tulee kyllä kiva. :) Ja koska keskeneräisiä töitä ei voi ilmeisesti koskaan olla liikaa, aloitin vihdoinkin Featherweight cardiganin.

Hiski on ehtiväinen kaveri, ja erittäin avulias! Ja rohkea. Pöhöttävä tuuletin ei pelota, eikä ulkonakaan pelottanut kun käytiin ensimmäistä kertaa pihalla.

Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus näyttää kuvia valmistuneesta Daybreakista joka parhaillaan kuivuu pingotettuna selkäni takana. Hiskin mielestä se taisi olla jo kuiva ja päätti aloittaa nuppineulojen irrottamisen. En ollut kovin iloinen tästä tempauksesta.