tiistai 8. tammikuuta 2013

Viime vuoden juttuja

Valmiiden ja keskeneräisten töiden kuvaus on jäänyt. Aina kun on kaunis ilma jolloin voisi kuvata töitä, on joko töitä tai muuta menoa. Tänään päätin että otan kuvat vaikka sää oli kaukana kauniista. Hehkulampun valo on aina haasteellinen mutta jospa näistä kuvista saisi edes pienen käsityksen.

Tämä valmistui marraskuun lopulla. Malli on Dream stripes (Rav-link), Lanka on Dropsin Baby Alpaca Silk, ruskeaa meni yksi kerä ja vihreää hiukan vajaa kaksi kerää. Yhteensä paino 130 grammaa. Pituus 185 cm, korkeus 52 cm. Ollut jo käytössä ja on aivan ihana.






Tein poikakaverille hänen pyynnöstään kaulurin, samoista langoista kuin aiemman pipon. Valitettavasti tästä tuli poikakaverin mielestä liian löysä. Se piti saada heti käyttöön joten en sitten alkanut enää purkamaan. Lupasin hövelisti tehdä joskus uuden, tiukemman kaulurin. Tein tämän ihan omasta päästä, joustinneuletta, kaventaen tasaisin välein. Dropsin Alpaca ja Gjestalin Janne yhdessä, puikot nro 5. 

Sirle Gjestalin Jadesta. Tämä on vielä vähän vaiheessa sillä langanpäät pitää päätellä ja pipo kastella ja muotoilla. 


Joululahjani. !!!!!!!! Tilasin hiukan villaa että pääsen vähän harjoittelemaan näiden käyttöä.

Olen myös innostunut pitkästä aikaa kehräämään. Ylemmässä kuvassa on Kehräämö Christinan kainuunharmasta, alemmassa kuvassa Lanitium ex machinan Oblivion bfl-topsi kehrättynä säikeeksi. Vielä kun saisin päätettyä kertaanko navajo vai vuoristolaistyyliin. Vai tilaanko vielä yhden (ainakin vielä kaupassa olevan) topsin ja kehrään sen ja kertaan sitten kuidut kaksisäikeikseksi langaksi. Vaikeita päätöksiä.
Lisäksi kuva kehräysapulaisestani.




Sitten pari epäonnen neuletta. Aloitin neuletakit, toisen töissä ja toisen kotona. Molemmista tuli aivan törkeän suuret, purkuun menivät. Paulie ei onneksi ollut kovin pitkällä mutta Caramelia olin ehtinyt neulomaan vyötärölle saakka ennen kuin sovitin ja huomasin liian suureksi. Caramelin aloitin uudestaan, vähensin silmukoita ja muutenkin vähän modailin ohjetta. Raidoituksenkin vaihdoin. Paulien purkamisen jälkeen iski plääh-olo. En halua aloittaa vähään aikaan uutta neuletakkia. Enemmän tekisi mieli aloittaa pipo tai lapaset tai sukat... Jotain pientä kuitenkin.



Lopuksi kuva tämän vuoden joulukuusesta. Tein sen itse. :D


Ei kommentteja: