Tämä oli nopea projekti, mitä nyt viimeistely antoi odottaa hetken inspiraatiota. Aloitin tämän maaliskuun alussa, muutama päivä ennen retriittiä, ja neuloin loppuun retriitissä. Tähtäsin noin 1-vuotiaan kokoon, veljenpoika on nyt 8 kk ja toivon että on vielä sopiva. Lankana on Regian Tweed 6 ply, ohjetta ohuempi lanka joten jouduin hiukan säätämään. Neuloin takin 2-4 -vuotiaan silmukkaluvun mukaan. Mitat otin 1-vuotiaan kokotaulukosta. Retriitin jälkeen neuloin nappilistan vielä uusiksi sillä huomasin siinä yhden virheen. Nappien ompelu antoi jostain syystä taas odottaa itseään mutta eilen sain itseäni niskasta kiinni ja ompelin somat kissanapit kiinni. Puikkoina oli resorissa 3 mm ja sileässä ja palmikko-osuudessa 3,25 mm pyöröpuikot. Hihat neuloin magic loop -tekniikalla, kaksi yhtä aikaa. Ohje oli simppeli ja tykkään tosi paljon noista palmikoista. Voi olla että neulon tämän vielä joskus uudestaan jossain toisessa koossa. Lankakin oli tosi kiva, sopii mielestäni tosi ihanasti noihin palmikoihin. Tykkään!
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
perjantai 14. maaliskuuta 2014
Neuleretriitti 7-9.3
Olin viime viikonloppuna Neuleretriitissä. Oli mukava reissu ja sain mukavasti neulottua. Lisäksi otin värttinän mukaan ja kehräsin pitkästä aikaa värttinällä. Aloitin ennen retriittiä muutaman neuleen jotta olisi jotain neulottavaa viikonloppuna. Tässä alla on maatuska-lapaset jotka aloitin muutaman päivän ennen retriittiä ja sain nämä lähes valmiiksi. Olisin saanut valmiiksi asti jos ei lanka olisi loppunut kesken. Toisesta neuleesta ei ole kuvaa mutta lupaan kuvata sen kunhan saan napit kiinnitettyä. Sain sen retriitissä langanpäidenpäättelyä ja nappien ompelua vaille valmiiksi.
Alla muutama kuva sunnuntailta. Kamera oli mukana mutta jotenkin sitä keskittyi vain neulomaan joten kuvaaminen jäi sunnuntaille. Kuvaaminen keskittyi noihin kehrääjiin. Laskin ainakin 9 erilaista rukkia. :)
Pari sähkörukkia on tuossa alla. Ihania kuituja oli päätynyt rullalle ja valmiiksi asti ja oli niitä myynnissäkin. Itse ostin pari lettiä Keesiltä. Myös lankaa oli myynnissä. Lauantaina tehtiin reissu Toikan myymälään ja sieltä kotiutin viipsinpuut. Mukava reissu siis kaiken kaikkiaan.

| Kanssaneulojan herkulliset Wollmeise-vyyhdit kerittyinä. |
| Puffalan lankoja. |
| Kuituja kaupan. |
Tunnisteet:
jorinat,
kehrääminen,
kuvia,
lapaset,
neulominen
torstai 20. helmikuuta 2014
Piponen ja lapanen.
Tammikuussa aloitin Totoro-lapaset Kahelien Suureen asustehaasteeseen. Pitkien lankajuoksujen takia toinen pari oli pitkään odottamassa innostusta tarttua taas kirjoneuleosioon. Lapaset valmistuivat kyllä nopeasti, silloin kun niitä neuloi. Mutta nuo pitkät lankajuoksut, aaargh ku ottivat hermoon. Vaikka kuinka parhaani yritin, kiristää lankajuoksut. Lapasesta tuli just ja just omaan käteen sopiva, peukaloihin olisi kyllä voinut lisätä pari silmukkaa. Muuten olen kyllä tosi tyytyväinen näihin lapasiin, eiköhän ne käytössä vielä hiukan muokkaannu. Jos vielä teen toiset, tosi kiva malli nimittäin, teen ehdottomasti kämmenpuolen eri tavalla, ei missään nimessä noin pitkiä langanjuoksuja.
Lankana näissä on Maija, vaaleampaa meni noin 35 grammaa ja tummaa meni puoli kerää. Puikot oli 2,5 ja kirjoneuleeseen oikein sopiva mun löysällä käsialalla.
Lankana näissä on Maija, vaaleampaa meni noin 35 grammaa ja tummaa meni puoli kerää. Puikot oli 2,5 ja kirjoneuleeseen oikein sopiva mun löysällä käsialalla.
Olette ehkä huomanneet että Olympialaiset ovat parhaillaan käynnissä? Niin myös Ravelryn puolella. Ravellenic gamesin hat halfpipeen tein tällaisen päähänpiston. Aloitin päälaelta, lanka Dropsin Nepal. Lankaa jäi pienet nöttöset jäljelle, pipo painaa 85 grammaa. Puikot oli 4,5 ja resorissa 4. Piposta tuli hiukan liian löysä omaan päähän, vaikka kyllä se omassakin päässä hyvin pysyy. Mulla oli visio kun uuden suunnittelin mut toteutus ei vielä ihan kohtaa mun vision kanssa joten voi olla et yritän vielä uudelleen toteuttaa visiotani.
torstai 13. helmikuuta 2014
Välipala
Mitäs sitä kertoisi. Kehräsin vihdoin ja viimein polwarth-topsin säikeeksi ja siitä sitten kertasin säikeet langaksi. Kaksisäikeistä lankaa tuli 117 grammaa, lisäksi lopusta ylijääneestä säikeestä navajoin pienen vyyhdin, 28 grammaa. Oon tosi tyytyväinen molempiin, tuli mukavan paksuista ja eiköhän näille jokin projekti löydy.
Aloitin tammikuun puolella poikakaverille pyynnöstä rapu-lapaset pyöräilyhanskojen sisään. Näihin kului 65 grammaa varastosta löytynyttä Nalle-lankaa. Sitten kun lapaset ei aina ihan napanneet, välitöiksi aloitin sukat. Tulin ostaneeksi langat kun huomasin töissä ettei illan neuletapaamiseen tullutkaan neuletta mukaan. Yksiväristä Hjerte Sock 4 meni yhteensä 25 grammaa, itseraidoittuvaa Magic Strömpegarnia taas meni 35 grammaa, olisin siis voinut tehdä vähän pidemmät varret sukkiin mutta kyllä ne noinkin ovat hyvät. Aloitin varpaista ja näissä on tiimalasikantapää josta itse tykkään tosi paljon. Nämä sukat menivät piristämään serkkua murheissa. Kuvat eivät valitettavasti ole mitenkään erityisen onnistuneet. Etenkin tuo alla oleva silityslauta läikkineen on aika kamala. :D Puikoilla onkin jo uudet sukat joten ehkä seuraavat kuvat on sitten jo paremmat.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Se on valmis, voitteko uskoa?
Nimittäin minun Featherweight cardigan. Olin neulojien herkutteluillassa ja koska kesken ei oikein ollut mitään muuta sopivaa aivotonta neuletta, otin featherweight cardin mukaan. Sain neulottua oikein mukavan pätkän puuduttavaa hihaa samalla jutellen ja herkutellen mukavassa seurassa. Seuraavana päivänä jatkoin hihan parissa, päätin että nyt tämä kutale valmistuu! Ja niinhän se tekikin! Tosin purin toisen hihan joustimen ja otin pienemmät puikot ja tein joustinosan uudelleen. Aluksi siitä tuli tosi löysä ja aiemmin valmistunutta hihaa leveämpi. Puikot oli 3.00, lankana Puffalan Huivi-Puffa. Langan taisin ostaa keväällä 2011 Neuletupareista. Projektin olen aloittanut 2012 kesäkuussa ja tämä on jäänyt useaan otteeseen odottamaan motivaatiota neuloa sileää kolmosen puikoilla. Vaan nyt se on valmis! 133 grammaa lankaa eli totisesti höyhenen keveä villatakki. Ihana, tykkään! Lämmittää ihanasti vaikka onkin ohut. Lankaa jäi vielä reilusti joten jos päähän vaikka pälkähtää neuloa tuota etulirpaketta pidemmäksi on siihen vielä mahdollisuus.
Kuvissa näkyy myös yksi toinen valmistunut työ. Ensimmäinen itsekehrätystä langasta valmistunut työ eli pipo. Kuitu on Lanitium ex Machinan värjäämää blue faced leicesteriä jonka kehräsin ja navajokertasin
kesäkuussa. Lankaa meni 75 grammaa, metrejä noin 95. Tein tämän ihan mutu-tuntumalla. Loin epämääräisen määrän silmukoita, noin 80-90, ja neuloin joustinta 1 oikein 1 nurin noin 8 senttiä. Muutaman sentin jälkeen vain sovitin sopiiko omaan päähän. Joustimen tein puikoilla 3,5, sileän puikoilla 4. Samalla kun siirryin sileään, lisäsin 6 silmukan välein yhden silmukan. Neuloin kunnes pipo tuntui sopivan mittaiselta jonka jälkeen kavensin tasaisin välein. Tykkään, tosi kivan värinen ja raidat menee tosi kivasti. Oli tosi jännää seurata millaista jälkeä tulee itsekehrätystä langasta.
Lopuksi kissaisat terveiet.

kissat,
neulominen,
pipo,
valmiit,
villatakki
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Sukkahaaste päätökseen
Suuren sukkahaasteen viimeinen haaste oli kirjoneulesukat tai kenen tahansa suomalaisen suunnittelijan sukat. Neuloin molemmat. Ensimmäiseksi aloitin Kuusenkäpy-sukat Ullasta. Nämä sain myös ensimmäisenä valmiiksi, vuoden viimeisenä päivänä. Tänään valmistui kirjoneulesukat Dropsin ilmaisohjeista.
Käpy-sukissa on ticoticoa ja Schoeller+Stahlin Fortissima socka -lankaa, yhteensä lankaa meni n. 70 grammaa. Puikot Karbonz 2.00 mutta olis saaneet olla varsinkin ainaoikein-osuudessa pienemmät. Koska tuli hiukan löysää, purin ekan aloituksen ja päädyin tekemään sukat 56 silmukalla. Kirjoneuleeseen 65 s ja siitä kavensin 4 silmukkaa. Varren ainaoikeinreunuksen purin koska se kääntyi ja neuloin joustinta muutaman sentin verran. 1 o takareunasta, 1n, kavensin joustimen alussa vielä yhden silmukan. Koko näissä sukissa on n. 38/39.
Kirjoneulesukkien ohjeessa oli paksumpi lanka mutta halusin tehdä ohuemmasta langasta. Päädyin neulomaan sukat 60 silmukalla, sain sopivat sukat koon 35 jalkaani. Lankana Viking Vilma ja Hjertegarn Basic. Vilma on ihan hitusen paksumpi, lähinnä pörröisempi lanka. Puikot 2.5. Tuli tosi lämpimät sukat.
Muutama asia jäi harmittamaan. Tiimalasikantapäähän jäi isot reiät joita en saanut millään pienemmiksi. Ja jos tekisin toiset tämän tyyppiset sukat, jätän kyllä seuraavalla kerralla kärjestä nuo raidat pois. Lisäksi toinen sukka on hiukan erilainen mutta tekeepähän näistä sukista omalaatuiset. ;)
Vielä olisi yhdet junasukat kesken mutta voi olla että teen ne myöhemmin valmiiksi. Sen sijaan voisin seuraavaksi keskittyä neulomaan Totoro-lapaset loppuun. Ensimmäinen lapanen on jo peukaloa vaille valmis. Kirjoneuleena tämä on kyllä tähän astisista raivostuttavin, vain ja ainoastaan noiden pitkien lankajuoksujen vuoksi.
Tein Suureen sukkahaasteeseen yhteensä 8 ajallaan valmistunutta sukkaparia sekä lisäksi yhden sukkaparin haasteajan ulkopuolella.
Käpy-sukissa on ticoticoa ja Schoeller+Stahlin Fortissima socka -lankaa, yhteensä lankaa meni n. 70 grammaa. Puikot Karbonz 2.00 mutta olis saaneet olla varsinkin ainaoikein-osuudessa pienemmät. Koska tuli hiukan löysää, purin ekan aloituksen ja päädyin tekemään sukat 56 silmukalla. Kirjoneuleeseen 65 s ja siitä kavensin 4 silmukkaa. Varren ainaoikeinreunuksen purin koska se kääntyi ja neuloin joustinta muutaman sentin verran. 1 o takareunasta, 1n, kavensin joustimen alussa vielä yhden silmukan. Koko näissä sukissa on n. 38/39.
| Hiskille olis maistuneet nämä sukat... |
Kirjoneulesukkien ohjeessa oli paksumpi lanka mutta halusin tehdä ohuemmasta langasta. Päädyin neulomaan sukat 60 silmukalla, sain sopivat sukat koon 35 jalkaani. Lankana Viking Vilma ja Hjertegarn Basic. Vilma on ihan hitusen paksumpi, lähinnä pörröisempi lanka. Puikot 2.5. Tuli tosi lämpimät sukat.
Muutama asia jäi harmittamaan. Tiimalasikantapäähän jäi isot reiät joita en saanut millään pienemmiksi. Ja jos tekisin toiset tämän tyyppiset sukat, jätän kyllä seuraavalla kerralla kärjestä nuo raidat pois. Lisäksi toinen sukka on hiukan erilainen mutta tekeepähän näistä sukista omalaatuiset. ;)
Vielä olisi yhdet junasukat kesken mutta voi olla että teen ne myöhemmin valmiiksi. Sen sijaan voisin seuraavaksi keskittyä neulomaan Totoro-lapaset loppuun. Ensimmäinen lapanen on jo peukaloa vaille valmis. Kirjoneuleena tämä on kyllä tähän astisista raivostuttavin, vain ja ainoastaan noiden pitkien lankajuoksujen vuoksi.
torstai 2. tammikuuta 2014
Mennyt vuosi
Mitä tuli tehtyä? Ravelry on oiva apu muistuttamaan mitä olen menneenä vuonna saanut neulerintamalla aikaiseksi.
Vuonna 2013 on tullut tehtyä etenkin vauvojen juttuja sekä sukkia. Kiitos kuuluu lähipiiriin syntyneille pienokaisille ja Kaheleiden sukkahaasteelle. Sukkia tein yhteensä 15 paria, näistä muutamat oli junasukkia. Lisäksi virkkasin tossut vauvalle.
Tein viidet lapaset joista yhdet vauva- ja yhdet lapsikokoa. Neuletakkeja tein 4, tosin vain yksi oli aikuisten kokoa. Lisäksi neuloin muutaman pipon, lasten villahousut ja mekon. Osallistuin Tour de Fleeceen ja Kahelit kalit -ryhmän suureen sukkahaasteeseen ja olin ensimmäistä kertaa ikinä neuleretriitissä. Kehrääminen tapahtui suurimmaksi osaksi TdF:n aikana, sen lisäksi kehräsin lähinnä retriitissä.
Lankaa meni neuleisiin noin 2,4 kiloa, metrejä en ole laskenut. Lisää lankaa tuli huomattavasti enemmän...

Tavoitteita vuodelle 2014:
- Neulon ainakin pari villatakkia itselleni.
- Osallistun SAH2014 eli Suureen Asustehaasteeseen.
- Neulon jotain käsinkehräämästäni langasta
- Suunnittelen oman neulemallin (tämä ja edellinen ovat haasteita myös asustehaasteessa)
- Kulutan lisää lankaa varastosta
- Harjoitan itsekuria neulelankojen ostamisen suhteen. Etenkin puuvillalangan kanssa.
Oletteko itse tehneet lupauksia tai asettaneet tavoitteita tulevalle vuodelle?
Hyvää alkanutta vuotta kaikille. :)
| Hiski meinasi pistää uudet sukat poskeensa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)