tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pieniä puroja lankakulutuksen kasvavaan jokeen

Sain eilen pari työtä valmiiksi. Sukkahaasteen maaliskuun sukat tulivat valmiiksi nopeasti kun vain neuloin menemään. Sukantekele oli muutaman viikon lipaston laatikossa odottamassa innostusta kunnes sain luotua parille silmukat.
Samaan syssyyn neuloin valmiiksi poikakaverin lapaset. Toinen lapanen odotti kärkikavennuksia ja molemmista puuttui vielä peukut vaan ei puutu enää. Ja jotain harvinaista tapahtui sillä päättelin langat molemmista töistä saman tien. Outoa.

Lapasiin seiskaveikkaa 66 grammaa. Peukalokiila ja nauhakavennus. Puikot taisi olla kolmosen pyöröpuikot.
Sukkiin 97 grammaa seiskaveikkaa. Puikot 3,5, olis saanu olla kyllä 3, kirjoneuleen kaavio Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta nro 83. 56 silmukkaa, kavensin ennen kantapäätä 10 silmukkaa. Koko n. 38. Menee lahjakoppaan odottamaan sopivaa saajaa. Tuohon nilkkaosuuteen en ole oikein tyytyväinen, tuli kauhean iso. Ehkä ne pienemmät puikot olisi auttaneet, tai sitten ei.




Aloitin eilen vielä huhtikuun haastesukkia. Itse värjäämää ticoticoa, n. 100 g yhteensä. Broken seed stitch -ohjeella. 

Lopuksi pari kissakuvaa. 
Joskus voi olla näinkin lähekkäin ilman tappeluita.

Assin lempipaikka aamuisin.

Hiski kaipaa parvekkeelle.

Ei kommentteja: