sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kaipaan valoa

Muutamat sukat on valmistuneet vaan koskas kuvaat kun aina on joko pimeä tai hämärä. Vastaus: Tänä aamuna. Onneksi olin nopea, näyttää että kohta on taas aurinko pilvien takana.

Eka valmistui seiskaveikkasukat. Aiemmista sukista jäi reilusti lankaa jäljelle joten tein itselleni raitasukat. Tykkään näistä, tosin olisin voinut tehdä vähän tiukemmat. Muutaman käyttökerran jälkeen nämä ovat lörpsähtäneet reippaasti ja sopisivat paremmin pari kokoa isompiin jalkoihin. Nukkaantuvat myös tosi nopeasti, kuten kuvista näkee. 103 grammaa, puikot nro 3. Raitalankaa jäi ärsyttävä 19 gramman nöttönen. Mitähän siitä vielä keksis??!




 Toinen sukkapari on Dropsin Fabelista kärjestä aloitetut sukat. 39 grammaa ja 2,5 puikot. Ensimmäinen sukka valmistui yli 2 vuotta sitten ja sain vihdoin ja viimein aikaiseksi neuloa sukalle parin. Näissä on tosi lyhyt varsi, sopii mukavasti nilkkurien kanssa.





Nyt kun olen saanut yhden ikuisuusprojektin valmiiksi onkin hyvä pitää tasapaino keskeneräisissä töissä. Olen aloittanut muutaman työn ja suunnitteilla on ainakin kolme projektia. Tässä olisi tulossa kirjoneulelapanen ja toisena työnä junasukat. Junasukkia tarvinnee tehtailla ainakin muutamat parit, tiedossa kun on tulevia käyttäjiä!



Ei kommentteja: